Maailman vesipäivän 22.3 teemana vesi ja ruoka turvallisuus.

Maailman vesipäivän teemana vesi ja ruoka turvallisuus.  (lähde: helsinki.fi, helsingin yliopisto) Maailman vesipäivää vietetään torstaina 22.3. kymmenettä kertaa. Tänä vuonna Maailman vesipäivästä vastaa Maailman terveysjärjestö, WHO. Järjestö muistuttaa veden puutteen ja huonolaatuisen veden vaikutuksista miljoonien ihmisten terveyteen kaikkialla maailmassa. Maailman vesipäivän viettäminen aloitettiin vuonna 1992 pidetyn Rio de Janeiron ympäristökonferenssin päätöksellä. WHO:n mukaan veden välityksellä [...]

Lue lisää

Vuosikertomus 2010-2011

Vuodet 2010-2011 Uudistumisen aikaa. Luottamuksemme tulevaan sekä ammattitaitoinen ja asiakaslähtöinen palvelumme sai aikaan jotain odottamatonta, käänsimme taantuman hyödyksemme.  Vuoden 2010 alussa solmitut uudet asiakassuhteet käynnistivät puhdistuspalveluiden yksikön täydellä teholla. Uusien sopimuskohteiden lisäksi palvelukokonaisuutta täydennettiin erikoispuhdistuspalveluilla, joiden kysyntä yllätti positiivisesti. Miksikäs ei, sillä osaamista riittää.  Vuoden kääntyessä loppupuolelle pääsimme toteuttamaan suurprojekteja, joissa kokeiltiin uusia työmenetelmiä sekä [...]

Lue lisää

Toimitilapalvelut

Oikeat välineet,aineet ja niiden annostelu sekä toimintatavat takaavat huipputuloksia, Royal laatua! Käytämme siivouskohteissa mikrokuituvälineitä. Mikrokuidut vähentävät huomattavasti perus- ja ylläpitosiivouksissa käytettävien puhdistusaineiden määrää. Oikeat puhdistusvälineet pyritään valitsemaan kohteen tarpeiden sekä niiden korkean laadun mukaan. Korkealaatuiset välineet kestävät käytössä pidempään ja täten vähentävät raaka- aineiden tuhlausta. Käyttämämme puhdistusaineet ovat kaikki ympäristömerkittyjä. Suosimme tiivisteitä sekä suuria pakkauskokoja. Aineet [...]

Lue lisää