Palkan ja veron korotus nostaa kiinteistöjen kustannuksia.

Kiinteistö palvelualan palkat nousevat noin kaksi prosenttia kuluvan vuoden aikana. Näin ollen kiinteistöjen huoltoon, siivoukseen ja toimitilapalveluihin liittyvät kustannukset kohoavat. Myös arvolisaverokantojen nousu vaikuttaa kiinteistöpalvelualan kuluttajahintoihin.Yleinen arvolisävero nousee yhdellä prosenttiyksiköllä 1.7.2010 alkaen. Täytyy kuitenki muistaa, että kiinteistöjen ylläpidon kokonaiskustannuksiin voidaan merkittävästi vaikuttaa ammattitaitoisella kiinteistönhoidolla. Miacis Royalella nämä muutokset toteutetaan normaalisti. Lisäksi olemme varautuneet siivousalan työntekijöiden [...]

Lue lisää

Miacis Royale vuodet 2009-2010

Taantuma iski Suomeen, mutta kaikkein pahimmilta vaikutuksilta vältyttiin. Miacis Royalella vietettiin hieman hiljaisempaa ajanjaksoa. Emme halunneet haudata nuorta toimintaa, koska uskomme yrittäjyyteen ja pieneen toimintaan säilyi. Varsinaisia vakiosiivouskohteita ei otettu heikon kysynnän ja pääkaupunkiseudun siivouspalvelujen ylitarjonnan vuoksi. Tämän vuoksi keskityimme eri osastojen tuotekehitykseen sekä mainontaan, jolla pyrimme erottumaan valtavirasta. Näkyvyyttä lisättiin muun muassa sähköisissä medioissa, [...]

Lue lisää