Maailman vesipäivää vietetään torstaina 22.3. kymmenettä kertaa. Tänä vuonna Maailman vesipäivästä vastaa Maailman terveysjärjestö, WHO. Järjestö muistuttaa veden puutteen ja huonolaatuisen veden vaikutuksista miljoonien ihmisten terveyteen kaikkialla maailmassa. Maailman vesipäivän viettäminen aloitettiin vuonna 1992 pidetyn Rio de Janeiron ympäristökonferenssin päätöksellä.

WHO:n mukaan veden välityksellä saadut taudit tappavat arviolta 5-10 miljoonaa ihmistä vuodessa. Lisäksi Maailman terveysjärjestö arvioi, että 1 300 miljoonaa ihmistä on vailla riittävän puhdasta juomavettä. Vedestä on muodostunut nälkäongelman lisäksi yksi merkittävimmistä ympäristöä ja ihmiskuntaa uhkaavista tekijöistä.

Maailman vesipäivänä onkin syytä pohtia omaa suhdettaan veteen ja etenkin sen kulutukseen. Yksi suomalainen kuluttaa vettä keskimäärin 155 litraa vuorokaudessa. Veden kulutus vaihtelee 90 litrasta aina 270 litraan vuorokaudessa, selviää energiasäästöyhtiö Motivan katsauksesta. Miten paljon pelkästään suomalaiset voisivat säästää makeaa vettä?

Lisätietoja Maailman vesipäivästä osoitteestawww.worldwaterday.org/.

Miacis Royale aloittaa juhlavuoden kunniaksi pienen, mutta näkyvän kampanjan puhtaan veden puolesta. Kampanja on näkyvillä täällä sekä useimmissa asiakaskohteissa. 

Tiesitkö, että Miacis Royale sijoittaa kuukausittain eco-performance rahastoihin? Rahastojen vuosittaisesta voitosta 1/3 ohjautuu itämeren suojeluun.

Juhlien suunnittelu on aina aikamoista arpapeliä. Moni asia voi mennä pieleen. Paisti voi palaa pohjaan, vieraat osoittautua tuppisuisiksi tai isäntäväki itse epäonnistua yrityksissään hauskuuttaa vieraitaan.

Etukäteen on kuitenkin turha hermoilla. Liialla jännittämisellä ja yli- yrittämisellä on monet mukaviksi tarkoitetut juhlat pilattu. Kukaan ei ole erehtymätön, virheitä sattuu jokaiselle; niihin on vain opittava suhtautumaan oikealla tavalla, suurentelematta ja mieluiten huumoria apuna käyttäen. Jos isäntäväki on vapautunut ja iloinen ja vieraat tuntevat olevansa todella tervetulleita, pohjaan palanut paistikin menettää merkityksensä.

Vaikka kaikkien asioiden onnistumista ei voikaan varmistaa etukäteen, valtaosa juhliin liittyvistä yksityiskohdista on sellaisia, että ne ehdottomasti onnistuvat sitä paremmin, mitä huolellisemmin ne on suunniteltu.

Hyvissä ajoin ennen juhlaa.

• On selvitettävä kolme käytännön kysymystä:

1. Milloin juhlat järjestetään?
2. Keitä kutsutaan vieraiksi?
3. Kuinka paljon juhlat saavat tulla maksamaan?

• Kun nämä kolme perusasiaa, juhlien ajankohta, vieraiden määrä ja käytettävissä oleva juhlabudjetin väljyys, on selvitetty, päätetään, mitä vieraille tarjotaan; lounas, päivällinen, seisova voileipäpöytä, vaiko vain kakkukahvit. Mietitään myös valmiiksi menettelytavat;  valmistetaanko kaikki itse, ostetaanko valmiina vai tilataanko pitopalvelusta.
• Otetaan selvää, joudutaanko jotakin perustarvikkeita hankkimaan tai lainaamaan juhlia varten. Riittävätkö lasit, lautaset, kupit, lusikat, haarukat, veitset, tarjoiluvadit ja tarjottimet? Onko kukkamaljakoita, kynttilänjalkoja ja tuhkakuppeja tarpeeksi? Riittävätkö istuimet? Entä vaateripustimet?
• Arvioidaan, tarvitaanko lisätyövoimaa keittiön puolelle tai tarjoilijoiksi vai selvitäänkö omin avuin.
• Suunnitellaan, miten tehtävät jaetaan ennen juhlia, niiden aikana ja jälkeen. Kuka huolehtii rutiinitehtävistä, keittiötöistä, kattamisesta, tarjoilemisesta? Kenelle uskotaan erikoistehtävät: vieraiden vastaanotto eteisessä, kukkien ja lahjojen vastaanotto, kynttilöiden sytyttäminen, juhlamenojen ohjaajana olo, lastenkaitsijana toimiminen.
• Suunnitellaan, kuinka koti tai juhlatila koristellaan.
• Kaavaillaan, minkälainen ohjelma  olisi paikallaan ja ketkä sitä esittävät; tehdään myös asianmukaiset varaukset hyvissä ajoin.
• Mietitään millä tavoin ja milloin lähetetään vieraille kutsut.

Kun kutsut.

• Pieniin perhejuhliin voi kutsun esittää puhelimitse. Kutsuttavien menneisyydestä riippuu,  miten paljon aikaisemmin kutsu on esitettävä.
• Suuriin juhliin on lähetettävä kutsu todella hyvissä ajoin etukäteen.

Huomaa tämä.

• Viralliset kutsu ovat aina henkilökohtaisia.
• Avioparille lähetetään aina yhteinen kutsu, jossa käytetään vain miehen etunimeä. Esimerkiksi näin: Herra ja rouva Lauri Lahtisella on kunnia kutsua herra ja rouva Ville Virtanen…
• Jos aviovaimo kutsutaan tilaisuuteen nimenomaan asemansa johdosta ja mies on hänen puolisonaan, kirjoitetaan kaksi kutsukorttia, myös aviomiehelle omansa, johon on merkitty hänen tittelinsä ja nimensä.
• Yksin kutsuttavalle naiselle merkitään pukeutumisvihje samoin kuin miehelle: tumma puku, smokki, juhlapuku ( kunniamerkit).
• Jos kutsut järjestetään jonkun henkilön kunniaksi, se merkitään kutsukortin ylälaitaan.
• Jos on tarkoitus , että kutsuttu tuo jonkun mukanaan, kortin alareunaan merkitään sana >>kahdelle>>
• Jos kutsut järjestetään hankalasti löydettävässä paikassa , on syytä lähettää kutsukortin mukana ajo- ohje, kartta tai muu seloste.

Kiitos kutsusta.

Kutsuun on aina vastattava, ellei kutsukortissa nimenomaan ole toivottu vastausta  >> vain kieltäytyessä>>.

Helpoin ja nopein tapa on ilmoittaa vastauksensa puhelimitse.

Joissakin tapauksissa on kohtelias , kirjallinen vastaus parempi paikallaan.

Vastauksen kanssa ei saa viivytellä, ei varsinkaan silloin, jos kyseessä on kutsu aterialle.

Jos kutsu on tullut matkoilla ollessasi , etkä tästä syystä ole voinut ilmoittautua, on kohteliasta jälkikäteen soittaa ja kertoa vastaanottamattomuutesi syy.

Erittäin huonoa käytöstä osoittaa sellainen henkilö, joka on saanut kutsun  ja vastauspyynnön, mutta ei anna kuulua mitään itsestään, tai sitten vain ilmaantuu muina miehinä mukaan juhliin etukäteen ilmoittamatta. 

Tärkeintä juhlissa on tunnelma.

Juhlien tunnelma on monen asian summa. Palavat kynttilät, kauniit kukka asetelmat, hyvät ruoat ja mainiot juomat vaikuttavat tietysti tunnelman onnistumiseen. Ulkoiset puitteet eivät kuitenkaan takaa juhlien onnistumista. Hienoista raameista huolimatta saattaa tunnelma jäädä tulematta ja juhlien yleisilme jäädä kalseaksi ja pingoittuneeksi. Sillä lopultakin kaikkein tärkeintä on ihminen itse, myös juhlissa. Se syntyykö vuorovaikutus isäntäväen ja vieraiden kesken , onko mukavaa olla yhdessä, viihdytäänkö.

Jo Epiktetos, vanha viisas mies antiikin ajoilta , totesi , että  >>kaikissa pidoissa on kestittävä kahta vierasta, kehoa ja henkeä. Sen, minkä annat keholle, sen kohta kadotat, mutta minkä annat sielulle, se jää olemaan ikuisesti.>>

Ohjelma on oma, merkittävä osuutensa juhlien tunnelman kohottajana.

Juhla on arjen vastakohta. Sitä vietetään siksi, että on jokin juhlimisen aihe. Osa aiheista määräytyy almanakan mukaan. Esimerkiksi vuotuisjuhliamme, joulua, pääsiäistä, laskiaista ja juhannusta vietämme kaikki samanaikaisesti.

Osa perinteisistä perhejuhlista on puolestaa sidoksissa perheen omaan aikatauluun, jota ei rytmitä almanakka vaan elämä itse.

Ristiäiset, rippijuhlat, kihlajaiset, häät, ikäjuhlat ja hautajaiset osuvat kunkin perheen kohdalle omalla ajallaan, omassa tahdissaan. Näitä juhlia voitaisiin nimittää perheen merkitys juhliksi, koska niissä jokin tietty, perheen kannalta merkittävä elämänvaihe, kohotetaan juhlinnan kohteeksi.

On pieniä juhlia ja suuria juhlia. Joitakin juhlia vitetään vain perheen omassa keskuudessa, toisiinkutsutaan ystävät ja sukulaiset mukaan.

PERHE JA PERINTEET

Jokaisella perheellä

On omat juhlaperinteensä, jotka usein ovat perua aikaisemmilta sukupolvilta. Perinteiden arvostus on nousussa. Ollaan oivaltamassa, etteivät perinteet ole pelkkä turhanpäiväinen jäänne muinaisuudesta vaan merkki elämän jatkuvuudesta. Perinteet ovat rikkautta. Ne tarjoavat alituisen muuttumisen ja kiireen keskellä elävälle ihmiselle jonkinlaisen kiinteän maaperän jalkojen alle; pohjan, jolta on helpompi ponnistaa. 

Lapselle

Perheen perinteiset juhlamenot ovat erityisen tärkeitä. On hauskaa olla mukana perheen yhteisissä juhlavalmisteluissa. On jännittävää olla osallisena perheen juhlissa. On hyvä saada tuntea kuuluvansa johonkin.

Tutut tavat tuovat turvallisuutta. Niistä saattaa muodostua osa lapselle tuiki tarpeellista turvajärjestelmää, suojaverkkoa elämää ja aikuusuutta ajatellen. Lapsi ei tunne olevansa mikään irrallinen, juureton olento, vaan osa suurempaa kokonaisuutta, osa omasta perheestään, suvustaan ja omasta suomalaisesta kansastaan.

Kansalla kuin kansalla

on oma kulttuurinsa. Tapaperinteen parhaimmisto kuuluu osana suomalaiseen kulttuuriperintöön, joka olisi saatava säilymään elävänä seuraaville sukupolville, tulevaisuuden suomalaisille.

Suomalaisen tapaperinteen vaaliminen on erityisen tärkeää tässä historiallisessa tilanteessa , kun yhdentyvä Eurooppa odottaa ovet ja ikkunat apposen avoimina ja valmiina tarjoilemaan omia vaihtoehtojaan. Kansainvälistyminen ja eurooppalaistuminen ovat hyviä ja tervetulleita asioita. Erityisen paljon opittavaa meillä varmaankin on vanhoilta kulttuurimailta, joiden käytöstavat ovat ehtineet hioutua omia tapojamme hienostuneemmiksi.

Mihinkään kriitittömään ihailuun ja vieraiden tapojen omaksumiseen pelkästään siksi, että ne tuntuvat meistä hienommilta, ei kuitenkaan ole mitään aihetta. Otetaan opiksi siinä, missä opiksi otettavaa on, ja lainataankin ehkä parhaat palat, mutta pidetään muuten pintamme ja säilytetään sinnikkäästi omat suomalaiset ja meille parhaiten soveltuvat tapamme.

Minkälaisen mallin mukaan?

Koska jokaisella perheellä on omia juhlaperinteitään, on mahdotonta tarkasti määritellä, mikä on oikea ja mikä väärä tapa järjestää perhe juhlia.

Erityisen ongelmallista se on nykyään, jolloin avioerojen kautta on syntynyt uusia tilanteita, joissa joudutaan miettimään, miten vanhat ja uudet perhesuhteet otetaan huomioon. Yhä useammassa suomalaisessa perheessä ollaan aivan uudenlaisten käytännön ongelmien edessä. Minkälaisen kaavan mukaan järjestetään perhejuhlia, kun vanhat, perinteiset tavat eivät sellaisinaan tunnu soveltuvan käytettäviksi, eikä uutta tapaperinnettä vielä ole syntynyt, ei ainakaan niin selkeätä ja yleisesti hyväksyttyä, että se olisi ehtinyt etikettikirjoihin asti.

Onko eronnen äidin kutsuttava entinen aviomiehensä, kenties tämän uusi vaimokin, yhteisen tyttären vihkiäisiin?

Kuka taluttaa yhteisen tyttären alttarille, entinen vaiko uusi aviomies, jolla kenties jo pitkään on ollut isän rooli perheessä?

Missä on avoperheen jäsenten paikka sukulaisjuhlissa?

Kenet uusperheen monenkirjavasta lähisukulaisjoukosta, johon saattaa kuulua isovanhempia, kummeja, setiä, tätejä moninkertainen määrä, on kutsuttava uuden perheenjäsenen ristiäisiin?

Kenen suvun perinteet nousevat siinä määrin muita tärkeämmiksi, että niitä noudatetaan perhejuhlia järjestettäessä?

Nämä ja monet muut ongelmat ovat sellaisia, että jokaisen perheen on etsittävä niihin omat, oloihinsa parhaiten soveltuvat käytännön ratkaisut.

On kuitenkin tiettyjä peruskuvioita, joiden tunteminen tekee olon turvallisemmaksi ja helpottaa käytännön toimia.

Saman ammatin harjoittajat , kolllegat, sinuttelevat toisiaan. Yhteiseen harrastuspiiriin, laulukuoroon, urheiluseuraan tai vaikkapa hyväntekeväisyysjärjestöön kuuluminen oikeuttaa ilman muuta sinutteluun. Seuramatkoihin ja yleensäkin pitkille ulkomaanmatkoille osallistuvien kesken ollaan sinuja. Luokka toverit, usein myös samanaikaisesti samaa koulua käyneet, ovat ikuisesti sinuja keskenään. Jos kuitenkin joku luokkatovereistasi on kohonnut huomattavaan yhteiskunnalliseen asemaan ja tapaat hänet virallisessa tilaisuudessa, käytä häntä julkisesti puhutellessasi teitittelyä.

Turvaudu teitittelyyn.

Tuttavallinen ja rempseä sinne- tänne- sinuttelu ei sovi joka tilanteeseen. Asiakkaiden sumeilematon sinuttelu, joka sekin on suurestilisääntynyt, ei miellytä läheskään kaikkia.

Asiaa voi ajatella myös siltä kannalta, että kahden puhuttelu muodon, sinuttelun ja teitittelyn sisältyminen suomen kieleen merkitsee rikkautta eikä vain pelkkää rasitetta., josta pitäisi pyrkiä kokonaan eroon.

Siispä teitittele,

- kun puhuttelet ensimmäistä kertaa itseäsi selvästi vanhempaa ja arvokkaampaa henkilöä

- kun puhuttelet yleensä henkilöä, jota et tunne tarpeeksi tietääksesi, mitä mieltä hän on sinuttelusta

- kun olet epävarma, kumman puhuttelumuodon valitsisit

- kun haet työpaikkaa

- kun käyt virastoissa ja laitoksissa

Tarvitset tahdikkuutta

Sinuttelun ja teitittelyn välillä epäröidessäsi tarvitset hienotunteisuutta ja tahdikkuutta. Joku närkästyy sinuttelusta, joku toinen taas teitittelystä. Kaikki kun eivät pidä koteliaisuutena sitä, että heidät ilman muuta luokitellaan >> teitittelyikäisiksi>>.

Jotkut ikäihmiset puolestaan saattavat loukkkaantua ja pitää sitä itseensä kohdistuneena vähättelynä, jos myymälässä tai vaikkapa terveysasemalla joku nuori henkilö muitta mutkitta sinuttelee heitä.

Sinunkaupat

Juhlallinen sinunkauppojen teko, veljesmaljojen juonti ja titteleiden pois heittäminen ovat taakse jäänyttä elämää.

Sinuiksi tullaan nopesti ja mutkattomasti, ilman sen kummallisesmpia seremonioita. ei juurikaan mietiskellä, kenellä on siihen aloiteoikeus. Vaikka sinuttelualoitteen tekemisestä ei suurta numeroa tehtäisikään, pääsääntö on silti hyvä pitää mielessä. Hyväntapaisuushan ei koskaan mene pois muodista.

Näin koukeroisia kuvioita ei enää kaivata kahden henkilön tutustuttamiseksi. Nykyään vanhat siinä missä nuoretkin solmivat tuttavuuksia aivan omin nokkinensa, ilman ulkopuolisten kummien apua. Joskus kuitenkin jokainen joutuu sellaiseen tilanteeseen, jossa esittely on paikallaan. Hyviin tapoihin kuuluu, että toisilleen tuntemattomat henkilöt esitellään toisilleen, kun nämä osallistuvat samaan tilaisuuteen tai joutuvat muuten vain tekemisiin keskenään. Esittelyn suorittaa se, joka tuntee molemmat.

Kuka kenelle?

Nuorempi esiteellään vanhemmalle.

Mies esitellään naiselle, mutta nainen itseään huomattavasti iäkkäämmälle miehelle.

Yksinäinen esitellään yleensä seurueelle.

Suomalainen esitellään ulkomaalaiselle, jos esittelijä on suomalainen.

Alemmassa asemassa oleva esitellään ylemmälle.

Näin se käy?

Yksinkertaisen esittelykaavion mukaan menetellään niin, että ensin sanotaan esiteltävän nimi, sitten vasta henkilön, jolle esitellään. Nimi sanotaan mahdollisimman selvästi ja kuuluvasti. Toisin sanoen kerrotaan toiselle ihmiselle, kuka toinen on. Esimerkiksi näin: >> saanko esitellä, maisteri Marttinen – rouva Virtanen.>>

Jos haluaa suorittaa esittelyn pitemmän kaavan mukaan voi tehdä sen näinkin: >> Rouva Virtanen, saanko esitellä teille maisteri Mattisen. Maisteri Mattinen – rouva Virtanen.>> Tällöin nimet toistuessaan jäänevät paremmin mieleen.

Esiteltäessä herrat nousevat aina seisomaan, naiset istuvat. Esittelyn jälkeen esitellyt kättelevät toisiaan ja tervehtivät. Esittelystä ei kiitetä. Ei liioin ole tarpeen sanoa : >> Oli hauska tutustua>> ; sen fraasin voi jättää tuonnemmaksi hetkeen, jolloin on ehtinyt käydä ilmi, onko tutustuminen todella ollut ilo.

Pulmatilanteita.

Esitteleminen vaatii useinkin nopeaa havainto- ja arviokykyä ja ennen muuta hyvää muistia. Nimet ja esittelemisjärjestykset menevät helposti sekaisin. Jos näin käy, älä välitä! Korjaa virheesi ja suhtaudu asiaan huumorilla. Jos esiteltävä on nainen, joka käyttää kaksoisnimeä, voi olla varminta tiedustella häneltä itseltään, miten hän toivoo tulevansa esitellyksi. Tohtori Maija Mäkelä- Meikäläinen saattaa mieluiten esiintyä työympyröissä tri Maija mäkelänä, mutta rouva Meikäläisenä ollessaan miehensä matkassa.

Jos taas esittelyvuorossa on uusperhe, jossa on sinun, minun ja meidän lapsia ja jossa mahdollisesti kaikilla perheenjäsenillä, tai ainakin lähes kaikilla, on eri sukunimet, luovuta sovinnolla ja anna heidän esitellä itse itsensä.

Jokainen voi joskus joutua kadulla, teatterin lämpiössä,taidenäyttelyssä tai julkisissa kulkuneuvoissa tilanteeseen, jossa joutuu toimimaan esittelijänä, vaikka ei kuolemakseen muistaisikaan tuttaviensa nimiä. >> Te kaksi varmaan tunnettekin jo toisenne?>> on apulause, joka antaa aikaa nimien muistelemiseen tai johtaa siihen, että nämä kaksi sanovat nimensä toisillee.

Esittäytyminen on aina paikallaan silloin, kun se on tilanteen kannalta järkevää; kun esittelemällä itsesi kutsuilla autat isäntäväkeä ja vältyt itse kulkemasta tuppisuuna ja tuntemattomana vierasjoukon keskellä, tai joku ei esittelemään ryhtyessään muistakkaan nimeäsi. Sen sijaan on viisainta suhtautua varovaisesti oma- aloitteeseen esittäytymiseen silloin, kun se voidaan tulkita seuraan tuppautumiseksi.

Meidän länsimainen tapamme tervehtiä kättä ojentamalla on alun perin ollut rauhan ele. Tervehdyksen esittäjä on ojentanut avoimen kämmenensä osoittaakseen olevansa rauhantahtoinen, aseeton. Kädenanto on tänäkin päivänä tyypillinen suomalainen tervehtimistapa, vaikka sen alkuperäinen tarkoitus onkin jo unohtunut.

Kenelle käsipäivää, kenelle ei?

Kadulla tervehdittäessä pelkkä nyökkäys ja ystävällinen hymy useimmiten riittävät. Ensimmäiseksi terveehti se, joka ennättää, se joka on nopeampi, kohteliaampi, huomaavaisempi.

Kättä ei pidä kuitenkaan mennä ojentamaan kenelle hyvänsä. Kätensä ojentaa etiketin mukaan ensiksi vanhempi ja arvokkaampi henkilö. Mies ei pysähdy kadulla kättelemään naista, ellei tämä tee ensin aloitetta.

Kadulla naisen ei tarvitse riisua hansikastaan miestä tervehtiessään. Jos toinen kättelevistä naisista ottaa hansikkaan kädestään, toisen on tehtävä samoin. Lapasia tai trikoo- ja kudonnaisvalmisteisia käsineitä ei milloinkaan pidetä kädessä tervihdettäessä.

Lasten ja nuorten on aina otettava lapaset ja käsineet kädestään tervihdettäessä vanhempia. Herrasmies ottaa kätellessään hansikkaan kädestä.

Lapset ja nuoret eivät kättele tavatessaan toisiaan kadulla, pihoilla, julkisilla paikoilla, vieraisilla, missä tahansa. He sanovat yksinkertaisesti ja mutkattomasti vain moi! Tai minkä tahansa tervehdyksen joka sattuu sillä hetkellä olemaan muodissa heidän omassa keskuudessaan.

Kenenkään ei ole soveliasta tervehtiessään syödä, jauhaa suussaan purukumia eikä tupakoida. Tupakoiminen kadulla ei yleensäkkään kuulu hyviin tapoihin. Käsien taskussa tai “puuhkassa” pito ei ole kohteliasta; sen sijaan silmiin katsomista tervehdittäessä pidetään ilman muuta merkkinä hyvästä käytöksestä.

Sisätiloissa.

Kotikutsuilla kuuluu hyviin tapoihin kätellä kaikkia. Kättely aloitetaan isäntäväestä, minkä jälkeen tervehditään kunniavierasta, sen jälkeen naisia ikäjärjestyksessä, jos ikäerot ovat silmiinpistävät, ja lopuksi miehiä. Isommissa tilaisuuksissa, on usein helpompi aloittaa kättely seinustalta ja kätellä kaikki järjestyksessä sen jälkeen, kun kunniavierasta on tervehditty.

Vierailulla nainen tervehtii  yleensä istualtaan, paitsi jos hän on kovin paljon nuorempi tervehtivää herraa. Nuori nainen tervehtii niin ikään seisomaan nousten itseään selvästi vanhempaa ja arvokkaampaa naista. Mies nousee aina seisomaan tervehtiessään. Samoin lapset, joilta kumartamisen ja niiamisen taito ei saisi kokonaan unohtua.

• Tervehtiminen on kaunis ja kohtelias ele, turha sen kanssa on nirsoilla. Älä unohda päivittäisessä kanssakäymisessä hymyä ja ystävällistä tervehdystä. Sinulle ne merkitsevät vain vähäistä vaivannäköä, jollekkin toiselle ystävällisyytesi voi merkitä pilalle menneen päivän pelastusta.

Hyvien tapojen peruskuvio on kuitenkin aivan ajaton. Kauniin käytöksen ydin muuttuu yksiselitteiseksi silloin, kun puhutaan sellaisista käyäytymisen yleisesti hyväksytyistä pelisäännöistä, joiden taitaminen selvästi helpottaa ihmisten keskinäistä kanssakäymistä, tuo turvallisuutta ja lisää viihtyvyyden tunnetta.

Mitä kaunis käytös sitten perimmäältään on? Kuinka käyttäydytään silloin, kun käyttäydytään hyvin? Hyvin käyttäytyvä ihminen on kohtelias. Kohteliaisuus ei ole temppujen tekemistä, ei konemaista tietyn kaavan toistamista, ei sipostelua eikä sievistelyä. Kohteliaisuus on luontevaa ystävällisyyttä.

Hyvin käyttäytyvä ihminen on tahdikas. Tahdikas ihminen ei tahallaan tallaa kenenkään varpaille, ei etuile, ei pidä itseään tyrkyllä eikä mahtaile, ei edes tapatietoudellaan.

On erityistilanteita, joissa käyttäytyminen kaikkien taiteiden sääntöjen mukaan on erityisen tärkeää. Tällaisia ovat esimerkiksi suuret juhlapäivälliset ja promootion kaltaiset akateemiset juhlatilaisuudet.Pitäytyminen vahoissa perinteissä tuntuu tavallista tärkeämmältä myös sellaisissa suurissa perhejuhlissa kuin häät ja hautajaiset, rippijuhlat ja ristiäiset.

Julkaisemme viikoittain uuden opin tai muistutuksen niistä hyvistä tavoista joita tarvitsemme päivittäisessä kanssakäymisessä ja juhlallisuuksissa.  Otteet ovat Raili Malmbergin kirjasta – Hyväksi Tavaksi, vuodelta 1990.

Arkitavat – Kaiken alku.

Arkitavoilla taipumus seurata  meitä minne ikinä menemmekin. Arkitavat opitaan kotona. Ei siis ole samantekevää, miten jokapäiväisissä kotioloissa käyttäydytään. Tavat tarttuvat; tavoista tulee tottumus, tottumuksista toinen luonto.

Tapatiedon taitaminen ei tietenkään ole taidoista tärkeämpiä. Tosiasia kuitenkin on, että tavoitta ei tänä päivänä pärjää kukaan. Jokainen joutuu joka päivä tilanteisiin, joissa hyvien tapojen tuntemus on selvää käytännön pääomaa. Etuoikeutettu on se, jolle tapatietouden aakkoset on oivallettu ja osattu opettaa jo kotona.

Tapojen taitaminen lisää itseluottamusta. Esiintymisvarmuus antaa eväitä terveelle itsetunnolle. Varmuus vapauttaa energiaa; on helpompi olla kun tietää ja osaa.

Ei pelkkä hotkimis hetki.

Arkipäivää leimaa kiire. Perheen jäsenet tulevat kuka kulloinkin ja menevät taas milloin minnekkin. Mitä harvinaisemmiksi tulevat perheen yhteiset ruokahetket, sitä suuremmiksi muodostuvat niiden arvo ja merkitys. Ruokapöydän ympärillä istuminen on kuitenkin myös aina, tahallisesti tai tahattomasti, oppimistilanne; siinä opitaan, useinkin yrityksen ja erehdyksen kautta, peruspöytätavat ja yhtä ja toista hyvästä käytöksestä yleensäkin.

• istuudu pöytään yhtä aikaa muiden kanssa
• aseta lautasliina syliin
• ruokaa otetaan vain sen verran, että kaiken ottamansa jaksaa myös syödä
• aloita lämpimän ruuan syöminen yhtä aikaa lähimpien pöytäkumppaneiden kanssa
• aloita kylmät alku- ja jälkiruuat yhtä aikaa kaikkien kanssa
• vältä puhumista ruoka suussa
• pyydä toisia ojentamaan ruokia, joihin et ylety, älä kurottele
• tarjoa ensin vierustovereillesi lisää juotavaa ja täytä vasta sen jälkeen oma lasisi
• keskustele pöydässä mukavista asioista
• käytä veistä leikkaamiseen, laita ruoka suuhun haarukalla
• vältä nojailemasta pöytään kyynärpäilläsi
• jätä käytetty lautasliina taitettuna pöydälle lautasen viereen ja ruokailuvälineet vierekkäin “kello viiden” kohtaan lautaselle
• nouse pöydästä yhtä aikaa toisten kanssa
• älä jätä tuolia huolimattomasti, vaan työnnä tuoli paikoilleen
• muista kiittää hyvästä ateriasta sekä seurasta!

Pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen ohjelman verolinjauksissa ja VM:n budjettiehdotuksessa kotitalousvähennys säilyy, mutta sen enimmäismäärää ja vähennettävää osaa kustannuksista esitetään pienennettäväksi.

Nykyisin yritykseltä ostetun työn hinnasta voi vähentää 60 %. Vähennys tehdään maksettavista veroista ja se on enintään 3 000 euroa. Lisäksi vähennyksessä on 100 euron omavastuu.

Hallitusohjelman mukaan vähennys olisi jatkossa 45 % työkustannuksista ja sen enimmäismäärä olisi 2 000 euroa. Omavastuusta hallitusohjelmassa ei ole mainintaa.

Kotitalousvähennys 2011

Yritykselle maksettu työkorvaus 5 000 e
Siitä 60 % on  3 000 e
Vähennetään omavastuu 100 e
Maksettavat verot vähenevät 2 900 e

Kotitalousvähennys 2012

Yritykselle maksettu työkorvaus 5 000 e
Siitä 45 % on  2 250 e
Vähennetään omavastuu 100 e
Laskennallinen vähennys 2 150 e
Maksettavat verot vähenevät enintään 2 000 e

Hallitusohjelmassa ei oteta kantaa siihen, muuttuuko kotitalousvähennys, kun kotitalous on työnantajana. Nykyisten sääntöjen mukaan silloin vähennys on palkasta maksettavat pakolliset työnantajamaksut sekä 30 % itse palkasta. Enimmäismäärä on 3 000 euroa ja omavastuu 100 euroa.

Kotitalousvähennys 2011 (Kotitalous työnantajana)

Maksetut palkat 4 100 e
Työnantajan sivukulut (arviolta 22 %) 902 e
Palkkakulut yhteensä  5 002
Kotitalousvähennys (30%*4 100 + 902) 2 130 e
Vähennetään omavastuu  100 e
Maksettavat verot vähenevät  2 030 e

Ellei palkasta tehtävä kotitalousvähennys muutu, paranee työnantajana toimivan kotitalouden suhteellinen asema verrattuna työn ostamiseen yritykseltä.

(teksti julkaistu 15.8.2011 ja tieto veronmaksajat.fi sivustolta)

http://www.surveymonkey.com/s/6G2MD58